Sähköpyörä liikkumisen helpottamiseksi

Pyöräily on mukavaa, ja se on oiva keino nauttia raikkaasta ilmasta sekä nähdä maisemia. Etenkin, jos tahtoo lähteä esimerkiksi hieman pidemmälle, kuin mitä normaalisti lähtisi vaikkapa jalkein. Perinteiset pyörät ovat aina vaihtoehto, mutta koska maailma kehittyy, on nykyään tarjolla myös sähköisiä versioita. Sen sijaan että vaihtoehtona liikkumiselle nykyään on esimerkiksi sähköiset potkulaudat, on myös sähköpyöriä tarjolla. Tämä antaakin hieman erilaisen kokemuksen käyttäjälle, ja onkin varmasti kokeilemisen arvoinen, jotta huomaa olisiko se mukavempi vaihtoehto perinteiseen pyöräilyyn. Sähköpyörän helppous perustuu sähkömoottoriin, joka antaa lisäpotkua. Näin ollen se sopii esimerkiksi matkustukseen paikasta toiseen, ja siltikään perille saapuessa ei ole märkä hiestä. 

Sähköpyörän hyödyt käyttäjälle

Sillä pyörä kulkee sähköllä, saadaan sen avulla normaali pyöräilykokemus mutta vähemmällä vaivalla. Sähköpyörä on erinomainen kulkupeli esimerkiksi sellaiselle, jonka kuntotaso saattaa olla hieman matalampi eikä tahdo rasittaa itseään liikaa, tai jos polvivaivoja ilmenee. Myös hengitys- ja verenkierto-ongelmat ovat sellaisia, jotka saattavat tehdä sähköpyöräilystä paremman vaihtoehdon. Se on myös ympäristön kannalta parempi vaihtoehto verrattuna autolla liikkumiseen. Liikkuminen on helppoa ja nopeampaa, sillä kyseisillä pyörillä usein ajetaan pidempiä matkoja kuin tavallisella pyörällä. 

Oikeanlaisen sähköpyörän valitseminen

Kuten pyörän valitsemisessa yleisestikin on tärkeää sen istuvuus käyttäjälle, on se tärkeä ominaisuus myös sähköpyörässä. On hyvä tarkistaa ostohetkellä, että istuinta ja ohjaustankoa on mahdollista säätää käyttäjän tarpeen mukaan. Vaihtoehtoja löytyy myös moottorien suhteen, se voi sijaita esimerkiksi etu-, taka- tai keskiosassa. Käyttötarkoitus on hyvä ottaa huomioon tässä osa-alueessa, sillä se minne moottori on sijoitettu, on sillä vaikutus siihen missä on pyörän painopiste. Akkuja on olemassa kahdenlaisia, lithium- sekä lyijyakkuja. Tottakai myös jarrut on otettava huomioon, Sillä sähköpyörä on tehokkaampi, on ajovauhti usein myös nopeampi. Siitä syystä on erittäin tärkeää huolehtia turvallisuudesta. Oikeanlaisen käyttäjää palveltavan pyörän valitsemiseen saadaan apua osaavilta ammattilaisilta, ja kannattaakin aina rohkeasti kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä sekä mainita, minkälaiset ovat omat pyöräilytottumukset, esimerkiksi maastollisesti. Tällöin saadaan varmistettua että käyttäjä on ostokseen tyytyväinen ja saa siitä täyden hyödyn irti. Sähköpyöriä tarjoaa esimerkiksi Star-Velos.


jaa